torstai 26. helmikuuta 2015

Pelargonien koulintaa

Pelargonit itivät aika tarkalleen viisi viikkoa sitten ja eilen oli aika koulia ne kylvölaatikosta omiin ruukkuihin. Täytyy olla varsin tyytyväinen pelargonien kasvuun ja lannoitus oli avainsana hyviin taimiin. Jo idätysvaiheessa siemenet saivat pikkuannoksen starttilannosta eli fosforia ja sillä lannoitin kasveja ainakin kaksi ensimmäistä viikkoa, kasvit eivät ole saaneet pelkkää vettä missään vaiheessa. Sen jälkeen siirryin tavalliseen Ferticare Combi 1 -lannoitteeseen ja magnesiumlisääkin taimet saaneet jonkin verran. Lannoitus ollut verrattain voimakasta ja ainakin minulle yllätys että tämä toimi näinkin hyvin pelargoneille. Viikonloppuna taimet menevät todennäköisesti kasvihuoneeseen jatkamaan kasvua, jossa ei välttämättä enää lisävaloa tarjota.


Idätyslaatikko oli jo ihan tukossa kun taimet olivat reheviä ja hyvin haaroittuneet. Käytin kylvössä Parasenen altakastelulaatikkoa jonka kennosto on styroxia joten multakin pysyy lämpimänä tuolla. Ostin noita laatikoita useita muutama vuosi sitten kun oli erään puutarhamyymälän loppuunmyynnissä ja samat laatikot toimineet erittäin hyvin myös tomaateilla ja chileillä.

 Juuristo pääsee kasvamaan tuolta pohjasta altakastelumattoon ja olisin odottanut isompaakin juurimasssaa tuolla pohjalla. Laatikkoa täytyy nostella matosta irti päivittäin, muuten juuret takertuvat mattoon kiinni.

Taimet haaroittuneet ja tehneet lehtivarsia jo ihan tyvestä asti.

Koulitut taimet 90mm pyöreissä ruukuissaan. En tiedä olisiko nuo pitänyt istuttaa isompiin ruukkuihin mutta tykkään kasvattaa yleensäkin kasveja taimivaiheessa mieluummin alimittaisissa ruukuissa ja vähän niin kuin pakottaa niitä kasvamaan juuritilaa pihtaamalla.

Jossain vaiheessa kun kasvit tuosta kasvavat niin tarkoitus on latvoa noita että saadaan tuuheita kasveja ja ottaa samalla pistokkaita, että saadaan taas lisää kasveja. Latvomisajankohta on minulle melkoinen mysteeri mutta katsotaan miten kasvien kanssa menetellään.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Rocotoja kasvihuoneeseen

Tänään tuli laitettua myös nuo päätykuplamuovit kasvihuoneeseen joten sisälle tuli ihan oma "mikroilmasto". Vaikka tilavuus muovien sisällä on varsin suuri niin lämpötila nousi jo pilviselläkin päivällä yli + 9 asteeseen kun ulkona oli pari astetta lämmintä.



Uudet muovit eivät ihan riittäneet molempiin päätyihin vaan oven oikealla puolella on kuusi vuotta vanhaa muovia joka on jo sumentunut ja valonläpäisykyky heikentynyt vuosien mittaan, joten oli jo korkea aika uusia kuplamuoveja. Vanhat muovit jäivät tuonne päätyyn johon ilta-aurinko ei enää jaksa paistaa.

Ja pitihän tuonne viedä jo rocotoja haukkaamaan happea. Saavat olla nyt kasvihuoneessa vielä yön yli ja lämmitys asetettu +10 asteeseen. Kasvejakin on paljon mukavampi kuvata kun on taas tilaa ympärillä.

                                                                   Rocoto PI585273


                                                                   Rocoto PI593618


Kukkiva amppelitomaatti Tumblerkin pääsi yöksi kasvihuoneeseen. Tänään oli myös kylvöpäivä ja kaikki loput tomaatit tuli kylvettyä turpeeseen.

Uuden kauden todellinen lähtölaukaus on jo varsin lähellä kun talvesta ei tunnu olevan enää mitään tietoa.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Kasvatuslista vaan paisuu

Viljelyt 2015 -sivulle lisätty nyt myös koeidätyksessä olevat eksoottisemmat kasvit. Näyttäisi myös varsin lupaavalta että molemmat passionhedelmät selviytyisivät, ligularis ei ole vielä avannut sirkkalehtiään mutta tuntuu kuitenkin itävän vaikka varsin hitaasti nousee juurrutussienestä.

Muutamia villichilejä meni myös idätykseen, mutta siemenet monta vuotta vanhoja joten odotukset eivät ole kovin suuret. Lista on jo ihan liian suuri, mutta todennäköisesti monet kasvit tuolta poistuvat vielä itämättöminä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Amppelitomaatit

Tomaatit olen kylvänyt viime vuosina helmikuun loppupuolella ja pääosa tomaattien siemenistä kylvetään tänäkin vuonna samoihin aikoihin eli viikon tai kahden päästä. Kasvihuonekauden aloitus määrittelee aika pitkälle milloin tomaatit pystyn kylvämään koska sisällä tilaa on kovin rajatusti käytössä ja tomaattien kasvutahti on huomattavasti kovempi kuin esim. chileillä. Viimeistään kolmen viikon päästä itämisestä taimet pitäisi saada jo kasvihuoneeseen ettei tule ongelmia.

Kahden amppelitomaatin kanssa otin kuitenkin varaslähdön ja niille tilaa sisältä löytyy juuri ja juuri tänä vuonna, ja pitäähän ensimmäisiä tomaatteja päästä maistelemaan jo ennen kesää eli varmaankin joskus huhtikuun aikana.

Amppelitomaatit Firecracker F1 ja Tumbler F1 kasvoivat ensimmäiset kolmisen viikkoa pienessä 5x5cm taimipotissa josta ne eilen koulin maitopurkkeihin. Maitopurkeista nuo kasvit menevät sitten aikanaan suoraan amppeleihin kasvihuonessa. Todennäköisesti kasvu alkaa nyt todenteolla kun taimet saivat ison kasvualustan. Tumbler näyttää taas kyntensä nopeakasvuisena ja on selvästi isompi taimista. Maitopurkit ovat mitä parhaimpia taimipotteja varsinkin tomaateille, joiden juurilla on tuolla tilaa kasvaa. Purkit vievät lisäksi vähän tilaa, ja kun tomaatit istutetaan lopullisiin paikkoihin niin ne saa kätevästi purkeista pois juuristoa vahingoittamatta kun koko purkin voi samalla repiä sivulta auki.


Viikolla Tumbleriin tuli myös ensimmäiset kukkanuppuryppäät noin kolme viikkoa itämisestä joten ei ole vaikea arvata mitä tomaattia maistellaan taas ensimmäisenä tänä vuonna. Ensimmäiset kukat aukeavat varmaankin ensi viikon aikana.

Kasvihuone kylpee tänään jo auringossa ja huoneen sisälämpötila on jo +16, vaikka kuplamuovit on vielä päädyistä laittamatta. Vielä pitäisi jaksaa odottaa lähes kuukauden verran ennenkuin kausi alkaa todenteolla.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kasvihuone tammikuussa

Tänään oli hyvä päivä laittaa kasvihuonetta kevätkuntoon. Ulkona oli +2 astetta lämmintä ja lämmittelin kylmää huonetta sen verran että siellä oli mukava työskennellä. Huone oli desinfioitu jo syksyllä kun kausi lopetettiin, joten nyt oli ohjelmassa lähinnä rautalankojen uusimista huoneen seinustoille ja kattoon sekä kuplamuovien levitystä. Kevätviljelyssä käytettävät kuplamuovit kun roikkuvat rautalankojen päällä. Monexin huoneen profiileihin eivät sovi nuo muoviklipsut joilla kuplamuovin saa kiinni esim. Euro-Serren ja Julianan kasvihuoneisiin.

Pari tuntia huoneessa työskennellessä tuli jo sellainen tunne että kumpa se kevät pian tulisi ja tänne saisi jo kasveja sisään, eli kasvihuonekuume on jo aluillaan, eikä se mihinkään koskaan häviä kun kerran tähän on joutunut koukkuun. Ensi vuonna taimikasvatus tapahtuu jo pääasiassa Euro-Serren Tropic -huoneessa, mutta ei tämä Monex -huone virattomaksi jää ja varmaan täälläkin viljellään jo alkukeväällä.

Huoneeseen vein väliaikaisesti uuden lämmittimen ja Thermo1 -termostaatin niin  tuolla oli mukavampi työskennellä.


Vanhat kuplamuovit olivat jo kuusi vuotta vanhat ja osittain risaiset. Nyt huone sai uudet kuplamuovit jotka hankin kesällä kun käytiin Ruotsissa. Yhdessä rullassa on 10 metriä muovia, leveys on 1,5 metriä. Kaksi rullaa riittää 12,4 neliöisen huoneen sivuille ja kattoon, molempiin päätyihin ei ihan riitä joten käytän osittain vanhoja muoveja pohjois-seinustalle.



 Uudet kuplamuovit tuli levitettyä huoneen pitkille sivustoille ja kattoon. Pitkittäissuunnassa menevät rautalangat pitävät muovit paikallaan. Päätymuovit asennan paikoilleen vasta vähän ennen kuin kasvihuonekausi alkaa, eli joskus maaliskuun puolenvälin paikkeilla. Huoneen perukoilla pakkaspeitteen alla on viiniköynnös Supaga talvehtimassa.

Uusi ruukutuspöytä odottaa vielä tulikastetta, lähinnä tuolla ruukutetaan pelargonit ja tomaatit ensi keväänä. Tämäkin pöytä tuli viime kesän Ruotsin matkalta mukaan.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Taimet kasvaa

Taimet pienellä taimihyllyllä kasvaa siihen malliin että kohta pitää osalle kasveista järjestää lisää tilaa. Taimikasvatuksessa ei suurempia ongelmia ole ollut mutta idätyksissä vähän enemmän. Ainokaista riippapelargonia en ole saanut itämään ja loput pussin siemenet meni pari päivää sitten multaan ja pahaa pelkään että oli 5 euron huti. Vesiviljelyyn menevistä kasveista vain Leek on itänyt Riesen Gelbin lisäksi ja mm. molemmat paprikat edelleen itämättä, mutta ei parane vielä höntyillä ja katsotaan rauhassa kun aikaa vielä on.

 Pelargonin taimet ovat vielä pieniä mutta nättejä jo tässä vaiheessa. Muutamissa lajikkeissa hienoja tummia läiskiä lehdissä, kuvassa Picasso

Rocotoja ei ole montaa mutta vievät kohta kaiken tilan hyllyltä kun leveyskasvu on nyt varsin voimakasta.

Kaikki rocotot haaroittuivat varsin mallikkaasti eli alle 10 senttisinä. Kuvassa Red Peruvian

 Tänä vuonna saa omaa salaattia leivälle jo helmikuussa.


Kutsumattomia vieraita on riittänyt kasvien parissa mutta suurempaa haittaa ei noista ole ollut.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Siemeniä, siemeniä

Marraskuun loppupuolella alkoi tämän kauden ensimmäiset idätykset jolloin kerroin vähän erikoisimpien kasvien siemenien kylvöistä. http://kaksikasvihuonetta.blogspot.fi/2014/11/ensi-kauden-suunnittelua.html
Nyt runsaat 2kk myöhemmin noista ei ole itänyt mikään muu kuin Estrelicia eli todella heikosti on sujunut idätykset, idätysajat isosiemenisille kasveille voi tosin olla varsin pitkiä. Suurin osa noista siemenistä oli hankittu Madeiralta pari vuotta sitten.

Viikolla posti toi lisää siementäydennyksiä ja juuri tuolta eksoottisemmasta päästä. Tarkoitus olisi saada tulevaan ES Tropic -kasvihuoneeseen jotain kasvatettavaa joten siemenetkin tulivat tropiikista.
Esittelen tässä nyt joitakin uusia lajikkeita joista osa meni eilen idätykseen juurrutussieneen.
Calathea Ornata - Exotic Beauty Prayer Plant, keltakukkainen huonekasvi jolla hienot suuret lehdet, kotoisin Keski-Amerikan tropiikista.


Carica Papapya - meloni Papaya ja tämä on se makeampi Papaya versio. Siemenistä pitäisi kasvattaa puu joten hedelmien saanti Suomen oloissa taitaa olla melko mahdotonta.


Passiflora Ligularis - Sweet Granadilla on isohedelmäinen passionhedelmä joka pasionkasvien tapaan kasvaa köynnösmäisesti.


Thevetia ahouai - harvinainen Maya-intiaanien lääkekasvi. Siemenet on isoja joten meni vesilasiin likoamaan. Kasvi tekee pyöreitä, punaisia, peukalonpään kokoisia marjoja. Katsotaan nyt jos nuo saa edes itämään kun siemenet "halkinaisia".



Piper Nigrum - tropiikin mustapippuri. Kukkiva vihreälehtinen köynnöskasvi jonka hedelmät yleensä kuivataan ja käytetään mausteena. Kasvi ei vaadi paljon tilaa ja köynnöstävänä se voidaan ohjata kasvamaan köynnöstukiin tai kasvattaa maanpeitekasvina joten kasvihuoneessa tuota voinee kasvattaa lattiaa pitkin.