keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kasvihuone toiminnassa

Kasvihuonekausi alkoi lopulta viime viikon lauantaina eli helmikuun viimeisenä päivänä. Pari viikkoa aikaisemmin otin huoneen käyttöön kuin olin ajatellut. Koska kelit ovat kuin huhtikuussa niin mitään syytä ei ollut enää pitkittää kasvihuonekauden alkua.
Huoneeseen muutti kaikki rocotot, pari tomaattia ja mm. pelargonit. Varastossa ja autotallissa talvetetut viiniköynnökset pääsivät myös huoneeseen. Kulunut viikko ollut huoneessa varsin ankea kun aurinkoa ei ole näkynyt ja huoneen lämpötila ollut tasaisesti n. +12 asteessa. Kasvatustunnelissa olevat pelargonit ovat saaneet nauttia noin +20 asteen lämmöistä.

 Yhden 120W led-paneelin vein huoneeseen, se on nyt valaissut lähinnä rocotoja noin 12 tuntia vuorokaudessa. Viikonloppuna on luvattu pitkästä aikaa aurinkoa ja edelleen lämpenevää joten  lamppu saa luvan sammua sitten.

 Rocotot viihtyy mainiosti ankeassa kasvihuoneessa ja kasvit kasvaa lähinnä leveyssuunnassa, mikä on hyvä asia kun nuokin numeropubet menee amppeliin. Kukinta on jo varsin voimakasta useimmilla rocotoilla. Kuvan kasvit ovat tuollaisen altakastelutarjottimen päällä joten paljoa en kasveille ole vettä yläkautta antanut.

 Amppelitomaatit Tumbler ja Firecracker senkuin pulskistuvat ja kohta ne saa siirtää amppeleihin. Tumblerissa ensimmäiset nuppineulanpäänkokoiset hedelmät kehittymässä. Luulisin että huhtikuun puolella saa jo ensimmäiset kauden tomaattimaistiaiset.

Viileässä varastossa thermoruukussa talvehtinut viiniköynnös Merlot availee kohta silmujaan. Autotallissa talvehtineessa Chardonnayssa on jo ensimmäiset lehdet melkein avautuneet eli on pikkaisen nopeampi kuin kuvan Merlot. Merlotista tullee uuden Euro-Serre Tropic -kasvihuoneen ainut maanvarainen kasvi ja tämä on tarkoitus istuttaa huoneen päätyyn varmaankin loppusyksyllä kun kausi on lopussa ja köynnös leikattu..

2 kommenttia:

  1. Hahhaa, ja minä kun luulin olevani hätähousu kasvihuone-elämän aloittamisessa. Toivotaan meille lämmintä kevättä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei näin lämpimillä keleillä malta enää sisällä kasvattaa ja lämpöä on tilauksessa ja nyt sitä on tiedossakin ainakin ensi viikoksi. Ei paljoa tarvii aurinko pilkahtaa kun lämmöt huoneessa kuplamuovien sisällä kipuaa +20 asteeseen ja kasvit tykkää.

      Poista