lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kasvihuoneen lämmitys ja lämpötilat

Ensimmäinen talvi Euro-Serren Tropic kasvihuoneessa on takana ja nyt voisi tehdä jonkinlaisen yhteenvedon miten huone on toiminut talvella. Tämä oli siis ensimmäinen talvi viime kesänä valmistuneessa kasvihuoneessa ja lähinnä kokeilu ja testimielessä pidin huonetta toiminnassa koko talven, vaikka kasvien määrän suhteen se turhaa olikin.

Kasvihuoneessa ei varsinaisesti viljelty mitään moneen kuukauteen joten huonetta lämmitin vain sen verran että talvehtivat kasvit pysyivät hengissä. Tropiciin pystytetyssä pienoiskasvihuoneessa kasvatus alkoi helmikuun loppupuolella jolloin siellä oli minimilämpötila n. +12 astetta. Tammikuussa kovimpien pakkasten aikana talvehtivat kasvit olivat pienoishuoneessa ja ison huoneen puolella oli sen verran lämmitys päällä että oltiin plussan puolella.

Tropic –huoneen hyvinä puolina voi todeta että se on erittäin tiivis, eikä mistään hohkaa kylmää sisään. Kasvihuonehan on ollut lisäeristetty myös kuplamuoveilla. Monexin huoneessa alumiiniprofiili on pakkasilla ollut lähes jäässä myös huoneen sisäpuolelta kylmäsillan vuoksi, tällöin kuplamuovi on auttanut suuresti pitämään pakkasen loitolla lämmitettävästä osasta. Tätä ilmiötä en Tropic –huoneessa havainnut vaikka profiilit sisäpuolelta luonnollisesti kylmät paikkapaikoin olivatkin. Huoneen ulkopuolellahan kumilistat peittävät aika hyvin nuo profiilit. Hyväksi ratkaisuksi on ilmennyt myös onttojen profiilien täyttäminen uretaanilla. Euro-Serre Tropic -kasvihuoneen kaikkien profiilien sisällä on uretaania satoja litroja jotka varmasti auttoivat rakenteiden pysymistä lämpimänä. Kennolevyjen paksuushan huoneessa on 16mm, kun Monexin huoneessa se on 10mm. Ammattihuoneissa useimmin käytetty kennolevyjen paksuus on juuri 16mm, huonona puolena on se että valonläpäisykyky on jonkin verran huonompi, varsinkin kun huoneessa on vielä kuplamuovit, niin valoa tuonne pääsee luonnollisesti vähemmän kuin Monexin kasvihuoneeseen.

Huoneen pohjarakenteisiin olen myös ollut erittäin tyytyväinen. Huoneen sokkeli ja pohja on eristetty finnfoam –levyillä, joten kovimpien pakkasten aikanakaan ei kylmää pahemmin sisään päässyt lattian kautta. Vaikka kivilattia oli talvella kylmä, niin mitään jäätymisiä ei ollut missään näkyvissä. Kasvihuoneessa on myös salaojat jotka toimivat moitteetta. Syksyllä huoneen sisällä oli hyvin vähän kosteutta, joka yleensä parhaiten näkyy rakenteiden märkyytenä. Huoneen kennolevyt olivat oikeastaan aina kuivat sisäpuolelta ja samoin lattia.

Entäs ne huonot puolet, pitäähän niitäkin löytyä. Nyt kun kasvihuone on ollut sisältä vuorattuna kuplamuoveilla lähes puoli vuotta, niin olen huomannut että kennolevyjen väleissä on paikkapaikon runsaastikin kosteutta. Oletan tämän johtuvan siitä että ilma ei pääse tarpeeksi kiertämään kuplamuovin ja kennolevyn välissä. Kennolevyt on teipattu päistä oikeaoppisesti valmistajan ohjeiden mukaan joten toivon mukaan kosteus levyjen välistä poistuu viimeistään silloin kun kuplamuovit puretaan ja aurinko pääsee rakenteita todenteolla lämmittämään.

Kasvihuoneen lämmitys
Lämmityksenhän olen toteuttanut kiertoilmasähkölämmittimillä. Tällä tavalla huoneeseen saadaan varsin helposti pysymään peruslämpö, mutta viljelykuntoon 20 neliön lämmittäminen on varsin haastavaa varsinkin talvi-aikaan. Kuten Chilivaari eräässä kommentissa osuvasti totesi ”sähkölämmittimiin turvaudutaan kun se on helppoa ja lämpötila hyvin säädettävissä". Tämän vuoksi myös itse toteutin lämmityksen sähkölämmittimillä, mutta jos haluaa noin suuren tilan pysymään tasaisen lämpimänä, niin kiertoilmalämmittimiä pitäisi olla huoneen jokaisessa nurkassa ja siinä tuskin on mitään järkeä ja lämmityskulut nousisivat pilviin. Sähkölämmitinhän ei lämmitä muuta kuin ilmaa, joten tuskinpa huoneen jokaista nurkkaa saa tasaisen lämpimäksi useammallakaan lämmittimellä. Ammattihuoneissa lämmityshän on toteutettu kiertovesiputkistoilla jota kulkevat huoneen ulkoseinillä, tällöin kasvatustila lämpiää tasaisesti. Harrastehuoneessa kiertovesiputkistojen toteuttaminen on varsin työläs ja vaikea ratkaisu.
Yksi vaihtoehto voisi olla erittäin tehokas infrapunalämmitin joka lämmittää huoneen tasaisesti rakenteita ja pintoja myöten. Oven availukaan pakkasella ei tällöin tarkoita sitä että lämmin ilma heti karkaa ovesta ulos, koska infrapunalämmittimen toimintaperiaate on erilainen kuin lämmityspuhaltimen joka lämmittää ilmaa. Tämä mahdollistaisi sähköstä luopumisen kasvihuoneen lämmittämisessä. Infrapunalämmittimet ovat erittäin kalliita, mutta tämä vaihtoehto tulee ainakin tutkittavaksi ennen ensi talvea. Varmaa kuitenkin on että talven kylmimpään aikaan helmikuussa 20 neliön huonetta en yritä lämmittää +20 asteeseen sähkölämmittimillä.     

Kasvihuoneiden lämpötilaseuranta
Molemmat kasvihuoneet ovat nyt lämpötilojen etäseurannan piirissä. Tämä tarkoittaa sitä että huoneista tulee seitsemän minuutin välein reaaliaikaiset lämpötilatiedot älypuhelimeen.



Euro-Serren huoneessa lämpötila-anturista tulee myös kosteustiedot ja erilisestä langallisesta anturista saa tiedot vaikka maa-aineksen lämpötilasta. Monexin huoneesta tulee pelkästään lämpötilatiedot.
Asetetut minimilämpötilat huoneissa tällä hetkellä:
Monexi + 6 astetta
Euro-Serre Tropic   + 11 astetta
Pienoiskasvihuone Tropicissa    + 18 astetta
Kahden kasvihuoneen lämpötiloja on nyt ollut varsin mielenkiintoista seurata puhelimesta.
Esimerkki:  Osittain aurinkoinen päivä jolloin aurinko laskee kuusiaidan taakse n. klo 18:00
Lämpötilat molemmissa huoneissa iltapäivällä n. + 26 astetta.
Iltalämpötila n. klo 19:45 jolloin aurinko ei ole enää paistanut yli tuntiin ja pakkasyö tulossa.
Euro-Serre Tropic                       + 15,5 astetta
Monexi                                          + 7,5 astetta

Tropicissa on kuplamuovit ja 16mm kennolevyt. Monexissa ei muoveja ja kennolevyt 10mm

4 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen mielenkiintoisesta postauksesta. Finnfoam on kyllä erinomainen eriste. Meillä vanhan pihasaunan pukkarin betoniseinät vuorattiin sillä kahdelta seinältä ja katosta. Tämän ansiosta kovillakaan pakkasilla harvoin sähköpuhallinen käy. Ja tuo lämpötilan etäseuranta kiinnostaa kovasti. Kehuin sitä jo jonkun aikaisemman postauksen jälkeen miehelleni, ehkä taas on keskustelun paikka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla jos joku jaksaa näitä postauksia lukea. Finnfoam on kyllä mainio eriste ja minulla jäi paljon levyjä ylimääräiseksi joita olen nyt käyttänyt mm. kasvatuspöydillä ja leikellyt ruukkujen alusiksi.
      Tuo lämpötilojen etäseuranta on yksi parhaita hankintoja eikä ole mielestäni niin pahan hintainenkaan. Aloituspakkaus 60-70 eur ja erilaisia lämpötila-antureita voi lisätä järjestelmään kymmeniä. Ohjelman saa puhelimeen ilmaiseksi ja anturin asennukseen menee aikaa alle minuutti, suosittelen.

      Poista
  2. Jari: Minä ainakin luen mielelläni näitä sinun postauksiasi. Kiva kuulla kasvihuoneista, vaikka itselläni ei sellaista olekaan - ainakaan vielä. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla. Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa myös sinulle.

      Poista