torstai 2. helmikuuta 2017

Rocotot kasvussa

Kovin kauaa ei enää pysty pidättelemään kasvihuonekauden aloitusta kun rocotot ovat kasvaneet niin hyvin että täyttävät jo taimipöydät. Vesiviljelyyn jäävien rocotojen automaattinen altakastelupöytä meni tukkoon jo 2,5 viikossa ja kukintakin on alkamassa varsin hyväkuntoisissa taimissa.

Kasvit ovat kuitenkin niin pieniä että kukat saavat tippua pois ja osan niistä olen nyppinytkin, kun kaikki voimat pitää nyt keskittää hyvään kasvuun. Jos rocotot nyt helmikuussa kasvihuoneeseen muuttavat, niin valotus pitää niille järjestää huoneessa kuntoon, kun aurinkoa on niin vähän vielä tarjolla. Maaliskuussa rocotot pärjäävät Monexin kasvihuoneessa ilman keinovaloa. Kasvihuonekausi kuitenkin käynnistyy ensin isommassa Euro-Serren huoneessa, jossa on muutenkin kasveja jo talvehtimassa.

Ensimmäiset rocotot tuli myös jo siirrettyä amppeleihin. Oikeanpuoleisessa amppelissa on kasvualustana pelkkää kookosta ja toisessa sekoitus jossa kookosta, turvetta ja perliittiä. Nämä amppelit menevät sitten aikanaan Monexin kasvihuoneeseen, jossa amppelirocotot olen yleensä kasvattanut. Nyt kävi sitten vielä niin että toisesta kasvista katkesi yli 10 sentin haara ja näitä vahinkoja voi nyt tapahtua kun ahtaudessa joudutaan olemaan kasvien kanssa.

Rocotot jotka kasvavat kookoksessa ovat nyt kahdella altakastelupöydällä ja sielläkin on jo ahdasta. Isoimmat kasvit ovat jo kohta puolen metrin mittaisia ja kastelu hoituu altakastelumaton kautta.

Altakastelumatto on erittäin kätevä ja se stimuloi juuret kasvamaan koko ruukun täydeltä ja osa juurista tulee jo ruukuista ulos.

Tomaattikausi alkaa varsinaisesti helmikuun lopulla, mutta kolme kasvia on jo idätetty ja ne tekevät ensimmäisiä kasvulehtiä. Andine Cornue kasvaa kivivillassa ja se on ensimmäinen tomaatti, jonka laitan NFT -vesiviljelyyn kasvamaan ja se jää Euro-Serren huoneeseen, jossa ei tomaatteja ole ennen kasvatettu. Idätetty on myös Heinz2635 kookoksessa ja Terenzo F1 Eazy plug kuutiossa. Terenzon on amppelitomaatti ja uusi lajike kokeilussa, jonka on sanottu olevan parennettu versio Tumblerista, jää sitten nähtäväksi että onko näin. Tarkempi esittely tämän kauden tomaateista tulee sitten helmikuun lopulla kun muut tomaatit kylvetään. Kasvatuslista näkyy jo tuolla Viljelyt 2017 -välilehdellä.
Muutama pelargonin siemen on myös itämässä, mutta yksikään ei ole vielä itänyt.
Viljelyt 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti