tiistai 10. lokakuuta 2017

Amppeleiden kasvualustat

Viime keväänä kun istutin rocotoja amppeleihin niin tein erilaisia sekoituksia kasvualustoihin ja merkkasin ne lapuille ylös. Euro-Serren kasvihuoneen rocotoamppelit päätyivät viikonloppuna kompostiin ja nyt pääsin tutkimaan miten juuristo oli amppeleissa kasvanut. Mitään kasvualustatestiä ei ollut tarkoitus tehdä koska lajikkeet olivat kaikki erilaisia ja myös ennestään tuntemattomia. Kuvan kolmessa amppelissa reunimmaisissa on pelkkää kookosta ja keskellä turve/kookos sekoitusta.

Atamin kookosta sisältäneessä amppelissa oli Rocoto Cuello Rojo Ollantaytambo tehnyt erittäin hyvän ja puhtaan valkoisen juuriston. Kasvi teki myös paljon satoa ja haarojen kärkiväli oli suurimmillaan yli kolme metriä. Amppelissa oli myös perliittiä

Atamin kookos/Kekkilän turve seoksella juuristo ei ole yhtä vahvaa ja runsasta, satoa Rocoto Rojo Ollantaytambo teki kuitenkin mainiosti huoneen harjalla alkusyksystä. Tässäkin amppelissa oli myös perliittiä jonkin verran.

Cannan kookosamppelissa on myös erittäin hyvä ja puhtaan valkoinen runsas juuristo. Jostain syystä tässä kasvanut Rocoto Rojo San Camilo teki heikoiten satoa näistä kolmesta, vaikka oli varsin hyvässä valossa. Lajike oli tosiaan entuudestaan täysin tuntematon.

Euro-Serren kasvihuone koki nyt toisen suuren raivauksen tämän syksyn aikana ja koko huoneen harja raivattiin viherkasvustosta auki sekä amppelit poistettiin.

Tästä huolimatta huone on edelleen täynnä kasveja joissa on runsaasti satoa vielä tulossa.

Jättirocotoja on molemmissa kasvihuoneissa vielä kymmenittäin, suurin osa jo kypsinä ja raakileitakin vielä on kehittymässä.

Rocotosatoa on kerätty tänä syksynä kymmeniä kiloja, mutta sitä vaan riittää vielä, kun koko ajan podeja kypsyy lisää.

Rocoto Rojo Ollantaytambo osoittautui mainioksi lajikkeeksi amppeliin ja kuvassa loppusato.

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta. Olen itsekin täällä Hyvinkäällä kiinnostunut kokeilemaan amppeleiden kasvatusta. Täytyisi uudet kasvualustat hankkia ennen kuin alan kokeilemaan amppelien kasvatusta. En ole paljon ehtinyt pihalla kasvatuksia kokeilla joten mielenkiinnosta kysyn, miten tuo kasvualustatesti yleensä tehdään?

    VastaaPoista