sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Kasvihuoneen pesu ja talvikauden aloitus

Euro-Serren kasvihuoneen tyhjennys, pesu ja kuplamuovien asennus oli lopulta koko viikonlopun projekti. Huoneessa olleet chilit meni joko kompostiin tai toiseen kasvihuoneeseen jonne muutti väliaikaisesti myös talvetettavat kasvit. Huoneen tyhjennys alkoi perjantai-iltana ja jatkui lauantaina.

Huoneen puhdistus meni viimevuotisen kaavan mukaan. Lehtipuhaltimella irrotettiin ensin huoneen rakenteista kasvinjätteet jotka lakaistiin ja imuroitiin pois. Sen jälkeen seinät pestiin käsin karkealla sienellä ja mäntysuopaliuoksella.

Kun huone näytti päällisin puolin jo puhtaalta niin höyrypesurilla puhdistettiin rakenteet ja seinät. Tämän jälkeen huone vielä huuhdottiin kylmällä vedellä.

Kasvihuoneen Airrex diesellämmittimellä kuivattelin huonetta ja lämpötilan nostin muutamaksi tunniksi lähes +20 asteeseen. Yöksi huone jäi tyhjilleen ilman lämmitystä ja ovet oli vielä auki.

Sunnuntaina jatkettiin levittämällä sumuttamalla Virkon-S desinfiointiaine huoneen rakenteisiin ja lattialle.

Kasvihuoneen pöytälevy pääsi taas talveksi kokonaan paikoilleen.

Seuraavana olikin sitten vuorossa huoneen laittaminen talvikuntoon eli kuplamuovit asennettiin paikoilleen, huoneen harja on talven pois käytöstä. Kasvihuoneessa on kuitenkin koko alalta kahden metrin seisomakorkeus.


Lopuksi kasvit pääsivät huoneeseen vielä takaisin. Muutama rocoto kypsyttelee vielä viimeisiä hedelmiä jonka jälkeen ne menee kompostiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti