lauantai 13. tammikuuta 2018

Rocotot haaroittuvat

Rocoto Puno Rojo

Ensimmäiset rocotot haaroittuvat nyt noin neljän viikon ikäisinä ja samalla kasveihin muodostuu ensimmäiset kukkanuput nyt jo kuukauden ikäisinä. Kasvit ovat kasvaneet hyvin epätasaisesti koska itämisajat ovat olleet joillakin lajikkeilla kuukauden luokkaa. Osa uusista lajikkeista on itänyt vasta tammikuun puolella uusintaidätysten myötä. Parhaiten ovat lähteneet kasvuun useimmat perulaiset rocotot joita kasvatin viime vuonna ensimmäistä kertaa.


Rocoto Cuzco Manzano Amarillo on viiden sentin mittainen taimi jonka juuristo on kehittynyt normaalisti. Ensimmäinen kukkanuppu on muodostunut hyvin aikaisin ja juuri tuohon haaroittumiskohtaan, näin aikaisin tulevat nuput eivät välttämättä edes aukea vaan tippuvat luonnollisesti pois, koska kasvit ovat vielä hyvin pieniä.

Pube Moisio



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti