perjantai 11. toukokuuta 2018

Kolme rocotoa

Euro-Serren kasvihuone on nyt saatu kesäkuntoon eli nyt ollaan varsin ajoissa liikkeellä. Huoneen eteläsivulla ollut 5 metrin taimipöytä on purettu ja jäljellä on vain hyllyrungot, jotka toimivat kasvien tukena aina kesäkaudella. Koko viiden metrin pituudelta lattialla on nyt pelkästään vesiviljelykasveja. Kuvan Nutriculturen NFT piti mennä ulkokaappiin kesäksi, mutta suunnitelmat muuttuivat viime hetkellä ja tämä vesiviljelylaite onkin nyt huoneen parhaalla paikalla eteläsivustan päässä, jossa aurinkoa on kaikkein eniten tarjolla. Tähän NFT:hen muutti kolme tämän kesän jättirocotolajiketta.

Vielä pieni kertaus NFT:n  yksinkertaisesta toimintatavasta. Kasvatusalustan alla on 60 litran ravinnesäiliö, josta vasemmasta päästä vesipumppu pumppaa vettä kuvioituun kasvatusalustaan jossa on kuitukangasta. Alustan toisesta päästä vesi valuu takaisin säiliöön eli ravinneliuos kiertää tuossa tauotta. Vettä ravinnesäiliöön lisätään vasemmasta päästä. Tuohon yläastiaan istutetaan sitten kivivilloissa olevat kasvit ja kansi tulee päälle. Koko kuvassa näkyvä kasvatusalusta tulee kesän aikaan täyteen kasvien juuristoa, joka saa kasvaa hapekkaassa jatkuvasti liikkeessä olevassa ravinneliuoksessa.

Rocoto CAP1696 kasvaa huoneen kulmassa ja on jo tekemässä runsaasti satoa. Lajike on minulle uusi ja siemenet sain saksalaiselta chilinkasvattajalta, joka on mm. kehittänyt monien tunteman lajikkeen Rocoto Riesen Gelb. Rocoto CAP1696 on keltaiseksi kypsyvä rocotolajike ja se on erittäin mielenkiintoinen, kun podien paino voi helposti ylittää 200 gr.

Rocoto La Merced on seuraava kasvi NFT:ssä. Tämä lajike on La Mercedin kaupungista Perusta ja siemenet saatu eräältä toiselta saksalaiselta kasvattajalta. La Merced on jo aikaisemmin tänä vuonna esitelty blogissa. http://kaksikasvihuonetta.blogspot.fi/search/label/Rocoto%20La%20Merced
La Merced on kärsinyt kasvukivuista jo ihan pienestä taimesta asti. Nyt siinä on sentään jo kukkia ja lisää tulossa, mutta ei vielä satoa kehittymässä. Kaiken kukkuraksi katkaisin kasvista noin 40 senttisen haaran alkukeväällä. Aika näyttää miten tuosta saa vastoinkäymisten jälkeen satoa.

Rocoto de la selva Amarillo Lima kuuluu omiin Perun tuomisiin syksyltä 2016. Viime kesänä se teki vain muutaman podin ja nyt yritetään paremmalla onnella uudelleen. Kasveja on tänä vuonna 2 kpl vesiviljelyssä ja tässä on runsaasti kukkia, mutta ei vielä satoa kehittymässä.

Euro-Serren puolityhjä kasvihuone on nyt saatu kesäkuntoon. Monet taimikasvatuksessa olleet kasvit ovat muuttaneet ainakin toistaiseksi ulos kun kelit ovat kesäiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti