torstai 3. toukokuuta 2018

Tihkukastelujärjestelmä kasvimaalle

Pihan kasvimaa sijaitsee pienemmän kasvihuoneen takana. Alunperin se oli yhtä isoa aluetta ja 5-6 vuotta sitten rakensin laatikot joissa viljely nykyään tapahtuu, ei tarvinnut enää kontata mullassa kasveja hoitamassa kun laatikon sivuilta käytäviltä pääsee kasveihin käsiksi joka puolelta. Kasvimaa ei ole kovin iso ja siinä on 4 kpl 1 metri x 1 metri laatikoita ja 4 kpl 1 metri x 2 metri laatikoita. Yhdessä isossa laatikossa on mansikkamaa ja toisessa mm. raparperi, joka kasvaa joka kesä ihan liian suureksi, muissa penkeissä viljellään sitten vuosittain eri kasveja.

Kasvimaan hoito on ollut viime vuosina retuperällä ja satoa on tullut heikosti, koska kaikki aika tuntuu menevän kasvihuoneiden ja muiden ulkokasvien kasvatukseen ja hoitoon. Jotta tulevan kesän työt vähän helpottuisivat kasvimaankin osalta, päätin rakentaa sinne tihkukastelujärjestelmän kesää varten. Tihkukasteluletkut oli hyvä vetää tyhjille penkeille jo nyt ennen kuin sinne istuttaa mitään kasveja. Tänä vuonna kasvimaalla viljellään mm. paljon maissia, kvinoaa, salaattia, yrttejä, porkkanaa ja vahapapua, mahdollisesti jotain muutakin jos tilaa jää jäljelle. Kasvimaa otetaan käyttöön ehkä vielä toukokuun aikana, riippuen kevään lämpötiloista.


Tihkukasteluletkua hankin 25 metrin kiepin, jossa tihkusuuttimia on 30 cm välein. Letkusta oli varsin helppo leikata puukolla tai saksilla sopivia pätkiä, lisäksi tarvittiin iso määrä erilaisia liittimiä ja mm. tihkuletkun maakiinnitystikkuja. Tihkuletkun ulkohalkaisija on 16mm ja se on tarkoitettu monivuotiseen käyttöön eli letkun voi jättää talveksi kasvimaalle. Yhdestä tihkureijästä tulee vettä noin 1,6 litraa tunnissa.

Tihkuletkun pätkiä ja maakiinnitystikkuja
 Lisäksi kasvimaan käytäville piti vetää runkoletkua, josta vesi nostetaan penkkeihin tihkuletkulle.



Runkoletkuja menee kaksi molemmin puolin kasvimaan keskikäytävää ja T-liittimellä ne yhdistettiin toisiinsa. Keskellä on pikaliitin, johon kasteluletku tarvittaessa yhdistetään, kun halutaan penkkeihin kastelu päälle.

Kasteluvesi kasvimaalle tulee talon vesipostista, joka on noin 20 metrin päässä kasvimaasta. Lisäksi vesipostin päähän tuli paineenalentaja, koska vesi tulee suoraan talon ulkovesipostista. Pikaliittimet on asennettu molempiin päihin, joten kasteluletkun asentaminen on mahdollisimman helppoa, kun kastelu halutaan aloittaa. Lisäksi talon päähän voi väliin asentaa vaikka ajastimen, jos kasvimaan kastelu halutaan järjestää myös poissaollessa. Kasvien lannoitus pitää antaa suoraan kasveille, koska välissä ei ole mitään lannoitteenannostelijaa.

Laatikoihin asennettu tihkukastelujärjestelmä oli jonkin verran työläs rakentaa, koska letkut piti vetää erikseen joka laatikkoon, varsinkin jos halusi viimeistellyn lopputuloksen. Yhtenäiseen kasvimaahan letkujen asentaminen olisi ollut paljon yksinkertaisempaa. Koska lopputulos vaikuttaa varsin toimivalta ja kätevältä, niin todennäköisesti tihkukastelun asennan myös muutamiin kukkapenkkeihin, jonne se on paljon helpompi laittaa ja pikaliitin vain päähän. Tihkukasteluletku kannattaa asentaa kukkapenkkeihin mahdollisimman aikaisin keväällä, jotta sen saa helposti asennettua kun kasveja ei vielä ole tai ne ovat pieniä. Kesällä kasvusto peittää keskellä menevän letkun.

25 metrin tihkuletku, liittimet ja paineenalennin kustansivat noin 40 euroa, joten kovinkaan kallis investointi hyötyyn nähden ei ollut kyseessä, ja onhan se monivuotinen. Mekaanisia ajastimia saa kivijalkakaupoista noin 30 eurolla jos sellaiselle on tarvetta.
Kasvit penkkeihin istutetaan ihan tihkuletkun viereen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti